Herneohukaiset

4:lle  Alkuperäinen ohje Henry Lepp

  • 3 dl hernejauhoja
  • 1/2 dl pellavansiemeniä
  • 1 tl merisuolaa
  • 4,5 – 5 dl vettä
  • voita paistamiseen

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää vettä niin että saat juoksevan taikinan, sekoita tasaiseksi. Annostele ohut kerros taikinaa voidellulle paistinpannulle. Käännä ohukaiset kypsennyksen aikana. Täytä kypsät ohukaiset mieleisilläsi täytteillä, esimerkiksi mausteisella kasvis- tai kanatäytteellä.

Maukkaita pinaatti- tai nokkoslettuja saat lisäämällä lettutaikinaan ryöpättyä, hienonnettua pinaattia tai nokkosta. Nauti esimerkiksi puolukkahillon kera.

Tulisempia ohukaisia saat lisäämällä taikinaan hiven rouhittua mustapippuria sekä 2 hienonnettua tuoretta vihreää chiliä siemenineen. Tarjoile raikkaa jogurttipohjaisen kastikkeen kera.